Tapahtumia vuodelta 2004

Tältä sivulta löydät juttuja ja kuvia tapahtumista - sekä tulevista että menneistä.

[Tapahtumia kaudelta 2001-2002]

[Tapahtumia kaudelta 2002-2003]

[Tapahtumia kaudelta 2003-2004]



PIIRINMESTARUUSKOE KEAJ 2004

kuvatekstin saat näkyviin asettamall kursorin kuvan päälle. "Klikkaamalla" kuvaa saat sen näkyviin suurempana.

[Maja iltavalaistuksessa] [Päätynäkymä] Varsinais-Suomen kennelpiirin ketunajonpiirinmestaruuskoe pidettiin Kalannissa Kalannin Erämiesten majalla. Paikka oli todella upea ja sijoitukseltaan mainio kokeen keskuspaikaksi.


[Saunatupa] Korttien palautus hoitui rauhassa saunatuvassa lammen rantamaisemassa. Maastot sijaitsivat pääosin lähellä keskuspaikkaa ja maastoista löytyi kiitettävästi kettuja. Maastovastaavana toiminut Jukka Leskelä oli hoitanut työnsä hienosti. Siitä hänelle suuri kiitos!
[Ylituomarin puhuttelua kuuntelemassa] [Ylituomarin puhuttelua kuuntelemassa] Koepaikalle kokoonnuttiin aamulla ajoissa nauttimaan maittavasta aamupalasta. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin sekä pohdittiin tulevaa päivää. Paikalla oli koiranohjaajien lisäksi runsas joukko oppaita ja harjoittelemaan tulleita palkintotuomariharjoittelijoita, joita tänä vuonna on alueellamme kiitettävän monta. Uusia innokkaita tuomareita ja osallistujia kaivataankin kokeneiden joukkoon.


[Ylituomari Tapio Vierula] Ylituomari Tapio Vierula kertasi tärkeimpiä sääntökohtia puhuttelussaan. Hän muistutti tuomareita siitä, että vaikka onkin kyseessä kilpailu Pm- tittelistä ja jatkopaikasta Kettukilvan lohkon valintaan, tulee koirien arvioinnissa ja korttien täyttämisessä muistaa myös kokeiden jalostusta palveleva tehtävä. Koiria tulee arvostella mahdollisimman oikeudenmukaisesti mutta rehellisesti.


[Ylituomariryhmän kuljettaja Matti Hämäläinen, ylituomari Tapio Vierula sekä koetoimikunnan puheenjohtaja Rauno Elo] [Matti Hämäläinen, opas Risto Turpeinen, Rauno Elo sekä palkintotuomari Jari Vartio] Sää ja keli suosivat ketunajokokeen suorittamista. Jo viikolla satanut lumi helpotti työskentelyä metsässä. Sää oli osittain aurinkoinen ja pilvipoutainen. Tuulikaan ei kuuluvuutta haitannut.
Ylituomariryhmä kävi kuudessa maastossa kuuntelemassa ajojen kulkua ja päivän kuulumisia. Miltei jokaisesta maastosta lähti kettu liikkelle ja parhaimmillaan neljäkin ketunajoa saatiin aikaiseksi.


Koirien työskentelyn seuraaminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta keskusteluja herättivät ketunajokokeen säänöt ja niiden tulkinta erilaisissa tilanteissa metsällä. Tuomarit pähkäilivät ahkerasti sääntöjen ja arvioinnin kanssa. [Ylituomari Tapio Vierula, ryhmätuomari Esa Aula sekä koiran omistaja Markku Uski tutkailevat koiran sijaintia] [tuomariryhmä työssään: Jarmo Paavisto, pasi Vilola sekä Matti Heijari]


[Ylituomari Tapio Vierula ja ryhmätuomari Reijo Rantanen tutkimassa maastokorttia] [harjoittelija Heikki Ruottinen seuraa tarkastiryhmätuomari Markku Impilän selostusta.] Korttien vaastaanotto sujui mukavasti. Mielenkiintoisia tilanteita pohdittiin yhdessä koko ryhmän voimin ja epäselvätkin tilanteet selvitettiin kunnialla.
Ryhmien kanssa käytiin myös keskustelua ketunajokokeen säännöistä ja niiden toimivuudesta. Ylituomari totesi, että tuomareiden toiminta koirien ominaisuuksia arvioidessa on sääntöjen mukaista. Yhteistuumin mietittiinkin, mittaavatko säännöt oikeita ominaisuuksia ja mittaavatko ne todella niitä ominaisuuksia, joita halutaan mitata? Tulokset kun yleisestikin ottaen ketunajokokeissa muodostavat vääränlaisen jakauman: Hyviä sekä heikkoja tuloksia on paljon, mutta keskitason tuloksia on hyvin vähän. Tilastollisesti ottaenhan tämä on epänormaali ilmiö. Keskustelut ryhmien kanssa olivat mielenkiintoisia ja varmasti ajatuksia herättäviäkin.

[Väinö Riitamo vastaanottaa palkintoa] [Erkki Sahlsten vastaanottaa palkintoja] Kokeen tulostaso oli hyvä: Viisi ykköstulosta, kolme kakkostulosta ja vain yksi nollatulos. Voittajaksi selviytyi Ajoketun Kisälli pisteillä 94,00 omistajanaan Teuvo Heikola Laitilasta. Ajoketun Kisälli saavutti käyttövalion arvon (vahvistusta vaille) saamalla kokeessa puuttuvan ykköstuloksen. Voittajakoira omistajineen kiirehti koepaikalta jo ennen palkintojen jakoa lepäilemään sunnuntaipäivän näyttelyreissua varten. Jyväskylässä Ajoketun Kisällillä menikin todella hienosti; puttuva serti saavutettiin ja näin Ajoketun Kisälli saa viikonlopun tuloksillaan kettukaksoisvalion arvon, kunhan Kennelliitto vielä vahvistaa tulokset ja arvon myöntää. Onnea koiralle ja omistajalle!
Toiselle sijalle nousi Kxx Hipsun Reija omistajana Väinö Riitamo. Reija onkin jo paljon kokenut ja useita vuosia kilpaillut koira.
Kolmanneksi sijoittui Kxx Vilkastuksen Ritu, omistajana Erkki Sahlsten ja neljänneksi tuli Kxx Tellu, omistajan Jyrki Leiko. Toivotamme onnea ja menestystä ensi viikonlopun Kettukilvan valintakokeeseen!

[Tulos -sivulle]
[Etusivulle]


PIIRINMESTARUUSKOE AJOK 2004

Varsinais-Suomen kennelpiirin piirinmestaruusajokoe pidettiin Aurassa 9.10.2004 Kettulinnassa Metsästysseura Aura ry:n majalla.

[Kolme parasta:keskellä Matti Keppola ja Hemun Nelli, vas. Jukka Leskelä ja oik. keijo Räsänen]

Lauantaiaamuna odottelivat niin koiranomistajat kuin tuomaritkin innokkaasti pääsyä metsään.
Ylituomari Jaakko Fagerström totesi puhuttelussaan tuomarijoukon koostuvan pätevistä ja kokeneista tuomareista. Hän kuitenkin muistutti vielä ajo- ja hakutyöskentelyajan käytöstä; Tarkkuutta vaaditaan, ettei aikaa jää käyttämättä, vaan koirille suodaan kaikki mahdollisuudet osoittaa taitojaan.
[Iloinen veikkauksen voittaja!]

Hakuolosuhtet maastoissa eivät olleet parhaat mahdolliset aamulla nousseen pakkasen vuoksi. Sää oli kuitenkin aurinkoinen eikä kovin tuulinenkaan, joten metsässä oli mukavaa kuulostella ja seurailla koirien toimintaa. Voittajaa veikkailtiin innolla ja asiantuntemuksella jo aamulla. Voittajatuloksen veikkasi lähimmäksi oikein Jaakko Vehmanen.


[Tuomarit työssään.]

Ylituomariryhmä seurasi neljän koiran toimintaa maastoissa ja ajojakin päästiin kuulemaan. Maastoissa tehtiin tarkkaa työtä, jotta koirien ominaisuudet ja taidot saataisiin mahdollisimman opikein kirjattua. Koepäivän jälkeen ylituomari Jarkko Fagerström totesi, ettei turhaan aamulla kehunut alueemme tuomareiden pätevyyttä ja kokemusta. Kortit olivat hyvin ja selkeästi täytetyt ja koepäivän tapahtumista sai selkeän kuvan merkintöjä seuraamalla.
Keskuspaikalla vallitsi jännittynyt tunnelma koirien saapumista odotettaessa. Illansuussa oli kisa loppusuoralla ja tulokset julkistettiin. Voittajaksi selviytyi narttu Hemun Nelli ,jonka omistaa Matti Keppola. Toiseksi sijoittui narttu Keikun Jemina, omistajana Jukka Leskelä. Kolmanneksi tuli uros Purotien Aku, jonka omistaa Keijo Räsänen. Nämä koirat lähtevät jatkoon kilpailemaan Etelä-Suomen lohkon mestaruudesta. Neljänneksi sijoittunut narttu Luikolan Ansa, omistaja Risto Naukkarinen, viidenneksi sijoittunut uros Hiski, omistaja Esa Ojanen ja kuudenneksi sijoittunut narttu Kyrönperän Roosa, omistaja Valto Ilola,lähtevät edustamaan piiriämme joulukuussa pidettävään Kolmen piirin -otteluun.

Alla kuvassa voittajaryhmä poseeraa: Vasemmalla voittajan omistaja Matti Keppola, toiseksi sijoittuneen omistaja Jukka Leskelä, palkintotuomari Jukka Viherlaakso, palkintotuomariharjoittelija Armi Tulonen, ryhmätuomari Risto Kalve ja kolmanneksi sijoittuneen koiran omistaja keijo Räsänen.


Onnea vielä kerran matkaan lähtijöille!

Kuvia kisapaikalta:
Aseta kursori kuvan päälle, niin näet kuvatekstin.

[Voittajajoukkue lähdössä maastoon.Kyltissä: AJOKOE KOEMAASTO Pyydämme ystävällisesti koerauhaa. ] [Tuomarit kortteja luovuttamassa: Armi Tulonen ja Risto Kalve]
[Tuomarit kortteja luovuttamassa: Olli Silanto ja Mikko Pesonen] [Kokeeseen osallistujia seuraamassa tilannetta.]
[Kokeeseen osallistujia seuraamassa tilannetta.] [Kokeeseen osallistujia seuraamassa tilannetta.]

Tulokset ja tarkemmat koirakohtaiset tulokset


KURSSIT 2004

Palkintotuomarikursseilla, niin AJOK kuin KEAJ kursseilla, on ollut todella aktiivista toimintaa kuluvalla kaudella. Uusia tuomareita oli kummankin koemuodon kursseilla reilu kymmenkunta. On hienoa, jos näin saamme uusia ja innokkaita tuomareita ja harrastajia mukaan antoisaan koe- ja harrastustoimintaan.
Koulutuksen lisäksi kurssitilaisuudet toimivat hyvänä keskustelufoorumina. Etenkin jatkokursseilla esille tulee sekä sääntöjen että harrastustoiminnan kehittämisideoita. Tietoa viedään kursseilta eteenpäin niin Ajokoirajärjestölle kuin oman yhdistyksemme johtokunnallekin ja sitä kautta koitamme kehittää harrastustoimintaa eteenpäin.
Suuri kiitos kuuluu myös niille aktiivisille jäsenillemme, jotka ovat tänäkin vuonna innostaneet ja jopa kuljettaneet uusia tuomarikokelaita kursseille!

Kouluttajia ja kurssilaisia:




HAULIKKOKISA JA KESÄTAPAHTUMA 2004

Yhdistyksen haulikkoammuntakisaan Laitilaan 3.7.2004 kokoontui parikymmentä innokasta jäsentä. Kilpailijoitakin oli sateisessa säässä 12. Ammunta sujui kannustusten ja vitsailujen siivittämänä.
Ammunnan jälkeen siirryttiin Mynämäelle kesäpäivää viettämään perinteisesti grillauksen ja saunomisen voimalla. Sadesääkään ei tahtia haitannut, vaan keskustelu sujui vilkkaana ja ensi kauden ajojakin taisi tulla jo ajettua tiuhaan tahtiin.
Kiitos järjestäjille oikein mukavasta päivästä!

Haulikkoammunnan tulokset

pist. yleinen (alle 50v)
1 Jari Kulmala 21
2 Juhana Simolin 20
3 Olli-Pekka Uusitalo 19
4 Ari Sainio 18
5 Janne Yli-Puntari 13
6 Jari Vartio 12

50v
1 Heikki Sikilä 17
2 Hemmo Kivelä 10
3 Markku Impilä 10
4 Tarmo Eskola 8

70v
1 Åke Marttila 16

Tyylinäytteitä ja muita kuvia


SAJ-FSK:N VUOSIKOKOUS 27.3.2004

Suomen Ajokoirajärjestö piti Vuosikokouksensa Kokkolassa. Kokousväkeä oli saapunut runsaasti, kokousedustajia oli paikalla 334. Valtakirjat mukaan lukien kokouksen äänimäärä oli 1956.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Fors ja kokouksen sihteereiksi Sauli Tuikka ja Kai Salo.

Kokouksen aluksi jaettiin ansiomerkit ja palkinnot. Lounais-Suomen Ajokoirayhdistyksen jäsenistä SAJ:n hopeisen ansiomerkin sai Ilkka Laukkanen.
Urmaksen Palkinnon voitti xx Muurivuoren Aapo, om. Jorma Tolvanen.
Maakuntamalja – kilpailun voitti Varsinais – Suomen Kennelpiiri.
Henkilövalinnoissa Vuosikokous oli yksimielinen. Järjestön puheenjohtajana jatkaa Martti Mannersuo.
Tarkempia tietoja kokouksesta löydät SAJ:n sivuilta!

Maakuntamalja [Klikkaa isommaksi]

Urmaan malja, Muurivuoren Aapo, om. Jorma Tolvanen [Klikkaa isommaksi]


[Etusivulle]